Namikan pyörätuolikoripallo pähkinänkuoressa!

Lahden NMKY:n pyörätuolikoripallon historia ajoittuu aina vuoteen 1989 asti. Tuolloin Lahden NMKY:n toiminnanjohtajana toimi Markku Vilkki. Hän oli keväällä1989 seurajohtajien laivaristeilyllä, jossa esiteltiin pyörätuolikoripalloa. Samassa hän sai tietää, että Lahteen oli jo suunnitteilla
perustaa pyörätuolikoripallojoukkue. Markku Vilkin ensimmäisenä ajatuksena oli saada pyörätuoli-
koripallotoiminta Lahden NMKY:n siipien alle. Asioista saatiin sovittua ja Lahden NMKY:stä tuli
näin ensimmäinen koripalloseura, joka otti pyörätuolikoripallon oman toiminnan alaisuuteen. Tätä ennen kaikkien pyörätuolikoripallojoukkueiden toiminta oli pyörinyt invalidi-yhdistysten alaisuudessa.

Toiminnan tavoitteena oli, toiminnan laajentumisen lisäksi, myös luoda junioreille mahdollisuuksia toimia toimitsija-tehtävissä sekä lisätä suvaitsevaisuutta. Pyörätuolikoripallojoukkeeseen perustettiin aikuisten ja nuorten ryhmät. Joukkueiden toiminnoista ja ohjaamisesta vastasi Vesa Sydänmaa. Jo heti ensimmäisellä kaudella 1990 Lahden NMKY voitti SM-kultaa! Sittemmin historian saatossa Lahden NMKY on voittanut yhteensä 8 SM-kultaa (vuosina 1990, 1991, 1992, 1993, 1996, 1999, 2002 ja 2010).

Historiaa tutkailtaessa tulee huomioiduksi yksi erittäin voimakkaasti esille tuleva asia. Vesa
Sydänmaalle kuuluu joukkueen toiminnan johtamisesta ja ohjaamisesta iso kiitos. Hän on jo vuosia tehnyt pyyteetöntä työtä Lahden NMKY:n pyörätuolikori palloilun eteen ja toimii edelleenkin joukkueen mukana!